perjantai 3. maaliskuuta 2017

Minä ja Algeria

Blogeissa on kiertänyt meemi kertoa itsestään 25 asiaa.  Koska itsestä on aina niin helppo kertoa, niin kerronpa sitten minäkin muutaman totuuden vaikka suhteestani tähän maahan, jossa olen asunut 2/3 tähänastisesta elämästäni. 

Elikä  Minä ja Algeria:

1. Algeriassa on yli 41 miljoonaa asukasta, keski-ikä 27,8 vuotta.  Minä edustan määrällisesti  1 prosenttia niin ikä- kuin ulkomaalaisuustilastossakin. Sanomattakin selvää, että kadulla tunnen itseni jokseenkin vanhaksi. Suomessa keski-ikä on 42,4. Mikä helpotus edes lomalla, joka viides vastaantulija on ikäiseni tai vanhempi.

2. Naisten keskimääräinen elinikä on 78,2 vuotta. Jos muuttaisin vanhoilla päivilläni Suomeen, pitäisivät minua hengissä vielä kuusi ylimääräistä vuotta. Ehkä.

3. Täällä on lailla kielletty vanhempien laittaminen hoitolaitokseen, jos vain lapsia on elossa. Huollossani on siis anoppi, 96 v, sitkeä poikkeus tilastoissa. Sellaiseen sitkeyteen ei minulla ole pyrkyä.


4. Työllistettyjen määrä maassa on runsas 12 miljoonaa - ottaen huomioon, että tilastoissa asevelvollisten lisäksi työllistetyksi lasketaan, jos tekee tunnin töitä viikossa. Hurjaa,kun suurin osa väestöstä on työikäisiä. Omaishoitajuutta ei lasketa työksi. Onneksi työllistän yhden apulaisen edes aamupäivisin.

Villanpesupäivä


5. Algerian laajasta populaatiosta suurin osa asuu kapealla rantakaistaleella. Olen ahtautunut samaan läjään. Välimeri loiskii parinsadan metrin päässä.
 Ennen ulko-oveltani näki meren.  Kerran näin unta, että valtava hyökyaalto vyöryi ovesta sisään, menin kylpyammeeseen pakoon. Varmaan rauta-amme olisikin kellunut hyvin, heräsin ennen kuin voin testata.

Siltä varalta on puutarhassakin amme.


7. Useimmat Algerian rannikkokaupungit ovat ranskalaisten rakentamia, kolonialismin jäänteitä. Mekin asumme entisessä ranskalaisvillassa. Kaksi erillistä kerrosta, ranskalaisittain keskeltä aukeavat ikkunat ja ovet sisään päin, pienessä vessassakin, hyvä jos itse sisään mahtuu.  Jokainen algerialainen haluaisi omakotitalon,  kukapa ei. Se ratkaisisi asunto-ongelman tuleviltakin sukupolvilta, kerroksia voi lisätä tarpeen mukaan.

Siksi merinäköalani on nykyään tällainen

8. Patonki, valtion tukema peruselintarvike. Ilman sitä ei algerialainen elä, joten sitä pitää ostaa aina liikaa ja aina tuoretta. Seuraavan päivän leivät  kerätään elikoille syötäväksi, roskiin niitä ei saa heittää eikä maahan. Sen sijaan voi jättää esim aidalle, jos vaikka kulkukissa kaipaisi purtavaa. Patongin lisäksi voidaan syödä paikallista rieskaa kesraa. Tai muuta omatekoista.

Leivän paistoa Saharassa


9. Haarukka ei ole ollenkaan välttämätön kapistus, soosiruuat syödään patongin palalla. Soosiruokia on melkein kaikki muut paitsi spaghetti, siinäkin täytyy haarukan alla pitää patongin palaa. Lusikkaruuista nyt puhumattakaan.Joitakin tomaattisoosiruokia on minunkin ihan pakko syödä patongilla, se vaan on niin hyvää, varsinkin jos soosiin vielä tiputtaa sulatejuuston paloja.

10.  Perinteisesti syödään lattialla istuen matalan pöydän ääressä kaikki samasta kiposta onkien. Erittäin kätevää suurella porukalla. Ei ole ikinä tuottanut minulle ongelmaa, vaikka usein jo käytetäänkin  omia lautasia. Ongelmanani on nykyään päästä risti-istunnasta ylös, joten meillä on ihan oikea pöytä ja tuolit.


→  Ryhmäruokakippoja on oltava kaapissa kaiken varalta


11. Annabassa ei kukaan huvikseen liiku talvella ulkona pimeän aikaan paitsi rosvot ja hörhöt. Meidän residenssikorttelinkin kadunkulmalta saavat hörhöt kaiken tarvitsemansa. Animaatiota pitkälle yöhön, minunkin korvilleni.

12. Kesällä ja paastokuukauden aikaan naisetkin voivat liikkua pimeällä ainakin ilta yhteentoista. Sen jälkeen vain kevytkenkäisimmät. Minulla on tosi painavat kengät, useimmiten citylenkkarit. 


Lenkkarit kesäliikenteessä

13. Jos haluaa käydä päivittäisellä kävelylenkillä kaikessa rauhassa väljästi, on se tehtävä auringonnousun aikaan. Siksi käynkin lenkillä vain kerran viikossa, vähän kauempana ja vähän pidempään.

14. Ystäväni käy joogatunneilla, tekevät kerran pari vuodessa retkiä Saharaankin joogaamaan. Kiinnostaisi minuakin, mutta en ole ryhmäsielu. Joillekin aurinkotervehdyskin on pakanallista, entisajan egyptiläisten auringonpalvontaa kuulemma. Ne, jotka näkevät siinäkin uskontoa, tervehtivät sen sijaan Allahia. Minun joogani on enää pelkkää hengitystä.

 Kameli-asana

 15. Annaba on kuuluisa rannoistaan. Jotta niistä voisi kesällä nauttia, pitää iskeä auringonvarjo hiekkaan tarpeeksi varhain.
Myöhemmin rannan valloittavat röyhkeäsilmäiset nuoret miehet. Ymmärrettävää miksi nykyään bikinien asemasta monet naiset käyttävät suojaavampia varusteita. Tuttavillani on tapana pulahtaa veteen silloin, kun aurinko pilkistää horisontin takaa. 

 Lähirannat odottava.  Aikainen herätys, not for me.

 16. Bussi ei täällä ole koskaan myöhässä. Sillä ei ole aikataulua eikä aina varmaa päämäärääkään. Mieluummin heilautan taksin, ne ovat keltaisia ja niitä Annabassa riittää jonoksi asti. Kaupunkiin pääsee 120 dinaarilla eli noin eurolla, hinta saattaa vaihdella matkustajan aksentin mukaan. Kauempiin kaupunginosiin eivät kaikki taksit viitsi lähteä ollenkaan.



17. Jokaisen talon ikkunalla, katolla tai parvekkeella on lautasantenni, useimmiten monta. Kanavat on kaikki piratoitu piraattimodeemilla. Meillä näkyy Ranskan kanavat  ja alakerrassa arabimaiden.   Kun koodit vaihtuvat,kanavat häviää ja Mösjöö saa hepulin, ei osaa nukkuakaan ilman Colomboa, joten aika pian piraattihuoltomies käy koodaamassa etsivän takaisin henkiin. Aitoja modeemeja ja kortteja ei Annabassa myydä, joten en tunne huonoa omaatuntoa piratoimisesta. Algerialaiselle telkkari on yhtä tärkeä kuin leipä, minulle tärkein on nettiyhteys, yksi kokonainen mega, riittää sekin.

Emme ole ainoita rikollisia

18. Me ajelemme vain vanhoilla autoilla, niitä ei kukaan halua varastaa eikä edes osiksi hajottaa. Uusiakin on ostettu, mutta jostain syystä hetimiten myyty pois. Olisi kyllä korkea aika yksi kunnollinen pitääkin. Jos en vielä ole kehittänyt Kippari-Kallen hauiksia, niin se johtuu yksinomaan siitä, että algerialaiset ovat tosi avuliaita teiden ritareita.

Lisää työvoimaa tarvitaan vielä

19. Algeriassa laillinen avio-ikä on 19 niin pojille kuin tytöille. Alaikäinen tyttö voidaan naittaa vain tietyissä tapauksissa. Seillainen tietty tapaus on raiskaus.  Järkyttävää, onneton uhri voidaan vanhoillisten vanhempiensa vaatimuksesta naittaa raiskaajalleen, joka avioliitolla pyyhkii rikoksensa olemattomaksi. Jos uhri vielä on tullut raskaaksi niin tuomari eritoten suosittelee liittoa. Länsimainen näkemykseni on, että uhria tässä rangaistaan elinkautisella. Toki tiedän, että tietyissä sosiaalisissa tapauksissa tai tietyssä maalaisympäristössä tätä lain aukkoa voidaan myös käyttää keinona naimisiin pääsemiseksi molemmin puolin, mutta silti!
Naiset käyvät täällä jatkuvaa taistoa oikeuksistaan, paljon ovat edistyneet, mutta paljon on vielä taisteltavaakin, vanhaa kulttuuria ei niin vain kaadeta. Naisten oikeuksia ei niinkään paljon rajoita laki kuin suvun miehet, mutta tässäkin asiassa ero rannikkokaupunkien ja sisämaan välillä on valtaisa.
Ulkomaalaisena minulla ei ole samanlaisia rajoituksia, mutta näitä tarinoita jaksan ihmetellä edelleenkin.

20. Jos analysoidaan tilastoja, niin yleisten onnellisuusmittarien mukaan ollakseen onnellinen ihmisen pitäisi asua pohjoisella pallonpuoliskolla, harvaan asutussa maassa (missä lämpötila  pakkasen puolella), ja olla varakas. Vaikka Suomessa. Algeria on sillä listalla 38/156.
Miten se onnellisuus sitten näkyy ja näytetään? Suomessa se näkyy materialistisena hyvinvointina, täällä se on sisäistä, se pursuaa musiikissa, tanssissa, yhteisessä ilonpidossa. Sitä ei tarvitse etukäteen suunnitella, siinä vain yhtäkkiä joku alkaa taputtaa, kotikeittiössä, kadunkulmassa, rannalla, ja istik istik lanteet alkavat heilua,ikään ja sukupuoleen katsomatta, estoitta, rytmi on veressä, onni liikkeissä, ei siihen tarvitse päihteitä eikä mitään maallista rekvisiittaa.
Paitsi väen puuttuessa tarvitsee sen soittimen - laitan joka ilta musiikin soimaan ja hetkuttelen antaumuksella, päivän murheet ravisutan eetteriin.

Minulla on vielä vanhanajan kasettisoitinkin ja vanhaa kunnon rockia! Jee!. 

Tässä tuli nyt lastattua useemman postauksen verran juttua, periaatteella harvoin mutta paljon :) . Jos jaksoitte tänne asti niin onneksi olkoon sitkeydestänne!

EDiT: Ennen kuin joku luulee, etten osaa laskea edes kymmeneen, niin kutonen pelästyi yksinäisyyttään ja  huomaamattani hyppäsi seiskan seuraan. Täällä ei mikään ole niin kauhean tarkkaan, en minäkään.

tiistai 17. tammikuuta 2017

Uusi vuosi uudet kujeet


Sitä on tullut siihen ikään, että kaikki sukurasitteet alkavat nostaa päätään, vaikka kuinka luulisi niiltä olevansa turvassa. Karvas totuus. Juuri kun on tottunut kuuntelemaan nivelien uikutusta, oppinut luopumaan risti-istunnasta, oppinut istumaan tuolilla lattian sijaan ja laittamaan sukat jalkaan istuen, oppinut arvostamaan pitkävartista kenkälusikkaa,  lepäämään ylämäkiä kävellessä,  lopettanut kaikenlaisen hyppelemisen  ja huomannut rappusten kaiteen olevan kätevä apu, niin eikös vielä viedä loputkin makeasta elämästä. Piti siirtyä vähähiilihydraattiseen ruokavalioon. Hyvästi pullat, hyvästi suklaa!
En kyllä ikinä olisi uskonut, että syömäkelpoista leipää voisi tehdä ilman jauhoja. Mutta jee, karppaajien muna-mantelileipä vastaa melkein samaa. Olen jauhanut sekaan manteleita ja erilasia pähkinöitä.  Mikrossa ei kestä kauaa, vuokasämpylät voi halkaista ja paahtaa, päällyksillä saa vaikka mitä vaihtelua. Hyvää!
Täällä saa manteleita kilon 3,5 eurolla ja saksanpähkinöitäkin 6 e/kg, niitä meillä tosin kasvaa omassakin puussa, mutta aina ei jaksa askarrella kuorien kanssa.

Vuosi on alkanut täällä myös kylmissä merkeissä. En muista 40-vuotisen olemiseni aikana yhtään näin katkeamatonta kylmää kautta. Sadetta, myrskyä, ukkosta joka ikinen päivä.
 

Tänä aamuna mies joutui eka kerran elämässään putsaamaan tuulilasin lumesta ennen töihin lähtöä. Luistelukelit ovat siis vihdoin alkaneet ja tottakai minunkin piti päästä bongaamaan vuosittaista lumiukkoani.



Alku näytti hankalalta. Hirmuinen raesade ja viima piiskasi niin, että koiratkin olivat aivan ihmeissään. Tina selvästi ajatteli, että ei mikään koiranilma, ei ikinä. 


Puolessa välissä näytti jo lupaavalta.... 

Aika autiolta näytti ylempänäkin. Täällä on ollut lunta jo useamman päivän, mutta ilmeisesti myrsky on pitänyt ukonrakentajat poissa kaduilta. Eteenpäin vielä vähän...

Tämän pidemmälle ei päästy. Alkoi uusi lumisade ja sumu peitti lähitienoot, tien pinta tuli todella liukkaaksi kesärenkailla luistelijoille. Täyskäännös siis. Paikalliset nuoret olivat siellä jo valmiina ohjaamassa liikennettä ja työntämässä autoja.  Ei lumiukon rakentajia, mutta jonkunsortin lumiukko näkyy istuvan yhden auton nokalla. 


Siinä sentään yksi rohkea taiteilemassa. Hm, ihan kuin olisi ottanut mallia minun masustani...  Tämän täytyy nyt kelvata tämän vuoden lumiukkobongaukseksi.

Turvaväli, mikä se on?


Takaisin normaaliin. Paluumatkalla bongasin tällaisen upean penkkiparin. Olispa kiva tuunata puutarhaani..


Villinarsissit kukkivat! Tästä alkaa kevät. Mukavaa kevään odotusta teillekin!


tiistai 20. joulukuuta 2016

Joulua


Mehän emme ole viettäneet oikeasti joulua enää vuosikymmeniin, viimeksi kai silloin kun lapset olivat vielä kotona. Ystävien kanssa on juotu joulukahvit ja siinä se. Nyt kaikki ystäväni ovat kuka missäkin maassa. Tänä vuonna en ole edes koristellut kotiani mitenkään. Viime vuoden koristeet keräsin pois vasta huhtikuussa, jouduin nimittäin lähtemään äkisti Suomeen. Äitini nukkui pois heti joulunpyhien jälkeen ja siellä vierähti aikaa. Tänä vuonna sytytän vain kynttilät äitini muistolle.

Kiitokset teille kaikille, jotka olette seuranneet mukanani elämässäni ja blogimaailmassa. Teille kaikille toivotan näin yhteisesti

OIKEIN HYVÄÄ JA RAUHALLISTA JOULUA! 

lauantai 26. marraskuuta 2016

Bloggailusta - asiaa ja sen viertä

Laura Algeria lapsiperheen silmin -blogista lahjoitti minulle tällaisen tunnustuksen. Kiitos siitä! Blogeissa kiertää näitä vähän väliä ja olen vuosien saatossa vastannut useampaankin. Katsotaanpa miltä tällä hetkellä tuntuu...





Tunnustuksen säännöt ovat seuraavanlaiset:
1. Kirjoita postaus palkinnosta logoineen
2. Kerro lyhyesti, kuinka aloitit bloggaamisen

3. Anna ohjeita aloitteleville bloggaajille
4. Mainitse ja linkitä blogi, joka sinut nimesi
5. Nimeä 10 bloggaajaa palkinnon saajaksi



23.12.2007 kirjoitin eka vuodatuksen upouuteen blogiini: huomio, huomio, luuni liikkuvat täällä. Eli kai sitten olin huomionhakuinen. Silloin kaikki ystäväni olivat kaikonneet maasta kuka minnekin ja tunsin oloni vähän orvoksi, joten keksin ruveta kirjoittamaan blogia algerialaisesta elämästä. Se korvasikin mainiosti ystävien puutetta ja samalla voin pitää yllä suomen kielen taitoani. Olin aivan innoissani, kommenttiloota täyttyi ihanista kommenteista, aika kului vähän liiankin rattoisasti.
Kolme vuotta myöhemmin, joulukuussa 2010 sanoin, että liikkuvat ne vieläkin, luut, joten kuten. Mietin osaisinko vielä olla kokonaan bloggaamatta. Siinä sivussa aloitin toisen blogin, Kukasta kukkaan, johon keräsin algerialaisia kasveja. Seuraavana vuonna löysin mukavia taiteen harrastajia ja aloitin raapustella aikani kuluksi kuvia minäkin  Sirokon silmään. Vuonna 2012 siirryin  jatkamaan Vuodatuksesta Bloggeriin. 
Nyt yhdeksän vuoden jälkeen luut alkavat rapista, into on alkanut hiipua. Tuntuu, että olen jo kaiken sanonut ja kuvannut eikä mitään sanottavaa saati sitten  julkaisemisen arvoista enää synny. Mietin, jos hikisesti yrittäisin vielä vuoden niin saisin 10-vuotisen täyteen. En haluaisi luopuakaan. Tämmöisille ihmisille on nimikekin, kehäraakki.

Tässä siis mennään. Aihevalikoimani on jo loppuun kaluttu ja  tasokin on nykyään tällaista...
 

 Arki. Meillä on kananmunat ruskeita ja niitä myydän violetissa kennossa à 30 kpl. Ihan varmasti kaikkia kiinnostaa. Tänään tein niistä chakchoukaa.

Puutarha. Viimeiset mandariinit on juotu. Granaattiomenapuussa pesii bulbuliperhe (kuvassa ei ole niiden kolmio vaan ruoka-aitta). Ruusunkiulukat eivät punastele missään vaiheessa vaan mustuvat. Ja kappas, minulla on karvainen juorukin.


Harvemmin enää matkustellaankaan missään. Luontoretketkin rajoittuvat pääasiassa edellisen postauksen puistoon. Se on niitä harvoja paikkoja, missä koiria voi vielä juoksuttaa vapaana. Viikon sateiden jälkeen 'järvikin' on alkanut täyttyä.

 Oi, puistoon oli myös ilmestynyt riveittäin roskakoreja. Hienoa!

 Paitsi, että suunniteltu kai vain kesäkäyttöön. Niissä ei ole kantta eikä  pohjassa  reikää, sateiden jälkeen roskat kelluvat. Toki niitä voi silloin hyödyntää selfien ottoon.



 Eläinkuvaajanakin olen onneton, kuvavarastoissani näyttää olevan pelkkiä raatoja. Tässä mangustin raato.

Koirat sentään ovat eläviä. No niin, lähdetään, hypätkää takakoslaan!

Elikä mitä ohjeita sitä voisi enää antaa aloittelijoille. Melkein jokainen kirjoittaa blogia omista tarpeistaan lähtien, oli aihepiiri sitten mikä hyvänsä. Ihmisillä on tarve jakaa tietojaan ja tunteitaan, lukijat valitsevat itselleen mieluiset. Meitä on moneksi. Itse arvostan myös sitä, että kommenteihin vastataan, tietty vähän blogin aiheesta riippuen. En ole raaskinnut poistaa vanhaa blogiani osaksi siksi, että sieltä kommenttilootasta löytyy todella mielenkiintoisia kommentteja ja keskusteluja, niitä on kiva aina välillä palata lukemaan. Kiitos suuresti niistä!

Nyt olen seurannut blogeja niin harvakseltaan, etten tiedä kuka tämän on jo saanut, joten jätän  jakelun väliin. Itse kukin saa toki miettiä omaa bloggaamistaan ihan vapaaehtoisesti, kaikki ovat merkin ansainneet.


sunnuntai 6. marraskuuta 2016

Avataan lähiaikoina

Ehkä kerran kuussa edes pitäisi saada aikaiseksi jutun poikasta, joten aletaanpa leikkiä toimittajaa. Paikallislehtemme kirjoitti suurin otsikoin, että pian lähiaikoina avataan meidän tuleva ulkoilu- ja huvipuistomme, jota on rakennettu jo kolme vuotta.
Hm, hyvä että on tämä blogi, jonne olen silloin tällöin päivittänyt töitten edistymistä. Eukalyptusmetsäni nimittäin kaadettiin jo vuonna 2010 ja heti saman tien alettiin rakentaa aitaa ympärille. Alue on 65 ha, joten kyllä siinä vaan aitaa saikin rakentaa eikä kukkulainen maasto mitenkään helpottanut työtä, mutta aita tuli ja sen jälkeen alkoivat bulldozerit ja betonimyllyt jyllätä oikein toden teolla.

 Paikallislehden toimittaja ei varmaan itse ole käynyt paikalla, joten päivitämme hänen tietonsa. Me nimittäin käymme joka viikonloppu ulkoilemassa alueella, niin kauan kuin vielä pääsemme ilmaiseksi sisään. Tulkaapa mukaan!
Katsotaan mitä sieltä sitten pitäisi löytyä... 

Polkuja vaeltajille. Kyllä, kukkuloille raivattiin muutama vuosi sitten kilometritolkulla teitä ristiin rastiin, joten käveliöille riittää baanaa. Tämä nousu on oikeasti tosi jyrkkä ja pitkä, vaikka kuvassa näyttääkin loivalta, siinä saa parempikuntoinenkin pulssinsa nousemaan. Jos tiet jätetään tähän kuntoon, niin käy kuten muutamille on jo käynyt, kasvavat umpeen. Paitsi ne isommat autobaanat, niitäkin riittää, sillä eihän annabalainen kovin helposti kauas kävele.


Penkkejä. Kyllä vain, niitä on ainakin 20 metrin välein betoniin juntattuna. Jaksavat väsyneetkin penkinvälin verran kävellä. Siitä on myös mukava silmäillä ohikulkijoita, kuinkas muuten. Penkkejä ei kyllä ole kuin alkumatkassa, pidemmälle jaksavat jaksavat lepäämättäkin.
Puistoon pitäisi tulla myös osittain aurinkoenergialla toimiva  valaistus. Tarkoittaakohan se niitä led-valaisimia, siinä kyllä säästettäisiin sähköä, aurinkoa ei täältä puutu.

Sanitaatio.  Ainakin suurempiin sadevesivalumiin on varauduttu. Emme ole vielä päässeet seuraamaan verkoston toimivuutta, talvisateita vielä odotellaan. Osasta hiekkateitä on tosin jo penkereet ehtineet valua rinnettä alas.

Projekti on tarjonnut työtä monelle. Tämä työmies on ilmeisesti saanut tarpeekseen ja hypännyt housuistaan.

Leikkipaikkoja lapsille.  Bongasin kaksi. Kumpikin tarjoaa jännitystä ainakin vanhemmille, jos liikaa niin voi katsella vaikka tahmahirvenjuuren kasvua.


Viheralueita ja kukkaistutuksia. Aivan korkeimman kukkulan laelta löytyy tämmöinen rakennelma. Toinen pää on kivestä ja siinä lukee kivikirjaimin Annaba. Mennä keväänä olivat tuoneet toiseen päähän valmisnurmikkoa, joka ihme kyllä oli vihreää vielä syksylläkin. Puitakin oli istutettu vallin päälle.  Ja mitä sitten vallin takana....

Pitkään on mietitty mikä tähän voisi tulla. Lehtijuttu paljasti, että kyseessä on järvi. Luitte oikein. Pelkkä asennoitumiskysymys.  Odotamme jo malttamattomina puiston avaamista. Ei kyllä näytä siltä, että tämä järvi lähiaikoina lainehtisi.

Muita istutuksia ei vielä näkynyt, paitsi tämä sieni, joka kasvoi ihan omia aikojaan.

Jättimäinen akvaario.  Siitä ei kyllä vielä näkynyt merkkiäkään, ellei sitten tähän kohtaan. Lähiaikoina.



Eikä ne hupapuiston puolen karusellit,autoradat sun muut värkit ja ravintolat vielä kovin valmiilta näyttäneet nekään lähiaikoina nautittavaksi. Sadat kukkaruukutkin ovat vielä tyhjillään.

Flamingot odottavat pinkkiä väriä - ja vesialtaansa valmistumista.

Portinvartijanorsut sen sijaan ovat jo valmiina toitottamaan tervetulleeksi. 

Tässä ei siis ollut tarkoituksena arvostella keskeneräistä työtä vaan  jutun pointtina oli selvittää mitä tarkoittaa pian lähiaikoina. Aika on kovin suhteellinen käsite eri puolilla maailmaa. Veikkaisin, että tällä näkymällä lähiaika ei ainakaan ole yhtä lyhyt kuin siellä pohjoisessa.

Bonukseksi kuvasin elävää lehmää :)