sunnuntai 5. toukokuuta 2013

Pitkä litania paljastuksia

 Marja-Leena Arkea, juhlaa ja unelmia –blogista haastoi vastaamaan 11 kysymykseen. Ja kiitos myös tunnustuksesta!  Haasteeseen olen jo vastannutkin kerran, mutta mennään nyt vielä uusilla kysymyksillä.  Vähällä ette tästä kyllä selviä kun vauhtiin pääsen..

1. Jos voisit valita minkä tahansa lemmikin, niin mikä se olisi?
En ottaisi enää mitään, kaikenlaisia olen jo nähnyt. Minusta on tehty koiraihminenkin lupaa kysymättä. Onneksi ollaan samaa mieltä edes siitä, että koiran tulee olla suht iso, muuten astuisin/istuisin sen päälle. Mutta kun se (ne) jo on, niin voisin kyllä ottaa lisäksi lemmikkirobotin, joka imuroi karvat, lapioi jätteet ja täyttää puutarhaan kaivetut kuopat.

 
 Juan osaa laittaa hännän solmuun uidessa.

 Tina ui vain jalkapohjaa ja häntä sojottaa taivaalle kuin snorkkeli väärin päin.

2. Luottoleipomuksesi, jossa onnistut aina?
Onnistuminen on suhteellinen käsite. Osaan tehdä lässähtäneestä täytekakkupohjastakin syötävän  savariinin. ”Uuden ruokalajin löytyminen on hyödyllisempää ihmiskunnan onnelle kuin uuden tähden löytyminen”, sanoi itse savariinin keksijä ranskalainen gastronomi Brillat-Savarinkin.
No taatelikakkua en ole vielä koskaan pilannut - ainakaan sen jälkeen kun sain ajastimella varustetun uunin.

3. Ehdoton herkkusi?
Fazerin sininen. Maitosuklaa. Suklaa. Eikä ole ollut yhtään suklaata kotona pitkään aikaan - ilmankos ei ole energiaa bloggailuunkaan riittänyt.

4. Ensimmäisen autonne merkki?


 Heh, apelta peritty viininpunainen Citroen DS  vuosimallia 61.  Siinä oli näpsät kumikappaleet puskurissa, minkä vuoksi Mösjöö ajeli sillä vähän samaan tapaan kuin hupapuiston törmäysautollakin. Kerran se simahti illalla keskikaupungille ja piti jättää sinne yöksi. Aamulla siitä puuttui etupenkitkin. Korjauksen jälkeen Mösjöö ajoi sillä vielä muutaman reissun kaljakorin päällä istuen.
Kuva on vuodelta 1975, rannalle oltiin menossa sukulaisten kanssa ja kuten näkyy, nokkapellin nostoa harjoiteltiin jo silloin. Tästä siis sai alkunsa Mösjöön kieroutunut rakkaussuhde romuautoihin - ikuinen rakkaus, sanoisin.

5. Onko sinulla paheita joita et mainosta blogissasi?
Vaikka kuinka. Enkä edelleenkään mainosta niitä blogissani.

6. Paras päähänpistosi tällä viikolla?
Tyhjää, tyhjää, tyhjää.. eipä ole mikään pisto päähän asti päässyt viime aikoina paitsi aurinko melkein.

7. Suosikki urheilulaji?
Penkkiurheilijaksi rupean vain, jos on mukana suomalaisia tai algerialaisia, joita kannustaa. Youtubesta seuraan nyt lätkäkisoja puolen tunnin viiveellä.
Itselleni  se on tämä surffailu netin aallokossa. Ja kävelehtiminen luonnossa...

viimeksi hypähtelyä jättiruokoviidakossa...

kyykkykävelyä.karhunvatukkapusikossa



henkäilyä pellon pientareella. Eipä ole montaa  kauniimpaa näkyä kuin punaiset unikot pellolla

yksikin riittää.

8. Lemppari tuunauksesi, tekeleesi alltime?
Inhoan neulomista yli kaiken, kärsivällisyyteni ei kerta kaikkiaan riitä, siitä huolimatta olen saanut aikaiseksi yhden ison  villatakin itselleni, ihanan punainen, paksu, lämmin, ollut tarpeellinenkin Suomen talvessa. Suurin
saavutukseni ikinä, vaadin että minut haudataankin sen kanssa.

9. Mikä on riittävä määrä unta sinulle?
 6½  - 7 tuntia

10. Oletko saavuttanut elämässäsi ne joita pienenä halusit?
En muista, että olisin halunnut mitään ihmeellistä, mitä nyt laulutaitoa, mutta sitä ei voi saavuttaa. En ole koskaan asettanut itselleni päämääriä, joihin olisin sen kummemmin pyrkinyt, elämä on kuljettanut mukanaan. Huomaan, että loppujen lopuksi olen aina elänyt aika algerialaisittain, lattiatasossa päivä kerrallaan. Täällähän ei kovin tarkkoja suunnitelmia kannata tehdäkään, kunhan ryhtyy johonkin niin tapahtumat alkavat edetä omalla painollaan milloin mihinkin suuntaan, yleensä päinvastaiseen kuin alkuperin oli tarkoitus. 

11. Välistä puuttuu yksi talvihattukysymys, kun eihän meillä sellaisia tarvitse. Korvaan sen uudella kysymyksellä: Oletko koskaan varastanut mitään? 

 Tämä kysymys nimittäin nousi pintaan tuolla pellon laidalla kävellessä, kun mies poimi ohi kulkeissaan pussillisen papuja pientareelta. Tunsin heti kamalaa syyllisyyttä moisesta hävyttömyydestä ja kuljinkin hyvän matkaa edellä ettei vain kukaan yhdistäisi minua papuvarkaaseen. Heh, tuskin pellon omistaja pientareen rikkaruohojen keskeltä papuja noukkii, mutta silti.
Siinä taivastellessani mietin reaktiotani ja muistui mieleen omat varkaudet. Taisin olla 7-vuotias kun pikkuveljen kanssa varastettiin mummon kassista pipareita. Juostiin nurkanpäähän niitä syömään ja siellä minua vastaan tuli hirveän suuri musta koira, jota en tunnistanut. Olin satavarma, että nyt Jumala rankaisee minua, pyhäkoulussahan oli sanottu että jos varastaa vaikka nuppineulankin.. En vielä tänä päivänä ole varma oliko koira todellinen vai syyllisen mielikuvitukseni tuote. Silloin päätin etten enää ikinä varasta.
Pelästystä ei montaa vuotta kestänyt, kun samaisen pikkuveljen kanssa käytiin omppuvarkaissa naapurissa. Isoveli antoi meidät ilmi ja selvisin pelkällä nuhdesaarnalla vain siksi että tuli vieraita juuri ennen kuin päästiin
koivuniemen herraan asti.
Teini-ikään päästyäni asuttiin jo kaupungissa ja käytiin omppuvarkaissa isoveljen kanssa. Se oli olevinaan niin jännää niin jännää. Muutaman kerran jälkeen siinä ei enää ollut mitään hohtoa ja se jäi. Mutta aikuisikään mennessä oppi oli jo mennyt perille ja kun kerran vahingossa tuli Prismasta mukaan maksamaton suklaapatukka palasin takaisin sen maksamaan. En tieten tahtoen ole mitään ottanut mukaani edes hotelleista, vaikka monet sitäkin harrastavat. Aika yleistä muuten, tiedän, kun olen ollut hotellissa töissä.
Olen niin kauan elänyt täällä varkaiden paratiisissa, että suorastaan yllätyin rehellisyydestäni, varsinkin kun minulta on varastettu useastikin kaikenlaista. No ehkä en sentään enää palaisi takaisin kauppaan maksamaan
vahingossa mukaan tullutta suklaapatukkaa, anteeksi jo etukäteen.

 En jaa tätä haastetta eteenpäin, kun on jo monta kierrosta mennyt, mutta vastatkaa vaikka viimeiseen kysymykseeni. Onko tie rehellisyyteen ollut aina niin suora? Missä kulkee teidän rehellisyytenne raja?


42 kommenttia:

  1. Mietin kuvia katsellessani, onko siellä ruokoviidakossa punkkeja, jotka hyppivät vaatteisiin? Mielenkiintoisesti ja hauskasti kirjoitit vastauksesi, kiitos lukuelämyksestä.

    Tuosta rehellisyydestä: olen yltiörehellinen. Lapset ovat joskus nauraneet rehellisyydelleni. Tulisin varmasti sairaaksi, jos olisi "pakko" tehdä vilppiä. Näen myös helposti, jos joku valehtelee. Se on pieni pilkahdus ihmisen silmissä. Okei, en ole täydellinen: tyttökaveri varasti yökerhon pöydältä kynttilänjalan minulle! En palauttanut sitä, koska olimme jo lähteneet kapakasta, kun hän antoi sen minulle. Olin vain sanonut pöydässä, että "ihana kynttilänjalka".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan niitä kaikenlaisia ötököitä ympäriinsä, parempi kun ei ajattele. Useimmin tulee mieleen käärmeet, mutta tähän mennessä ei ole niitäkään osuut kohdalle (kop kop).
      Noista kaverien näpistelyistä tulee myös mieleen viime aikoina netissä olleet keskustelut lasten näpistelyistä ja niiden ilmiannoista, siis ilmiantaisiko lapsensa vaikka poliisille, se olisikin sitten jo isompi juttu. Aikuiset saavat minun puolestani olla vastuussa itse tekemisistään.
      Ja nyt kun tuli mieleen, niin kyllähän minäkin käytän piraattituotteita, ehkä piratoisin netistä jotain itsekin jos osaisin..varastamista sekin on, aika häilyvä on raja siis kuitenkin.

      Poista
  2. Jaan kanssasi rakkauden unikoihin pellolla - täällä ne kukkivat kahdesti vuodessa minkä tajusin vasta viime syksynä :) istahdin kanssasi tuohon pellon laitaan

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Unikkokautta kaksinkerroin, vau! Eikö vaan olekin kauniita, noita punaisia pilkahduksia katselisi vaikka kuinka kauan.

      Poista
  3. Voih, ihania unikoita siellä pellolla!
    Ja noi kivat polut jättiruokoviidakossa ja karhunvatukka pusikossa olisivat jänniä leikkejä lapsilla.
    Tai, kyllä meillä aikuisillakin, ainaskin mnä tykkäisin.
    Kreikassa joskus aikoinaan oli vähän samanlainen polku, kun rantaan mentiin, niin oli se jännää kulkea niin korkeitten ruokojen keskellä.
    Hienosti vastailit kaikkiin kysymyksiin ja milenkiinnolla niitä luinkin.
    Ja toi varastaminen on kyllä sellanen juttu, etten kyllä varastaisi kaupasta yhtikäs mitään, en vaan voisi. Enkä kyllä mistään muualtakaan.
    Mutta papuvarkaissa ja omppuvarkaissa kyllä mukulana olen kulkenut, hi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minua kiehtoo edelleenkin pusikot ja onkalot, tosin ryömiskely ei enää suju yhtä sutjakasti kuin nuorena, paljosta on joutunut jo luopumaan.
      Omppuvarkaudet on kai lapsille se välttämätön kielletty hedelmä, jota jokaisen on pakko joskus maistaa, sellainen suht turvallinen kokeilu, josta ei suurta vahinkoa koidu kenellekään.

      Poista
  4. Upeita kuvia, viidakkoa ja unikkoja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Punaisia unikoita ei voi vastustaa, hienosti heilahtelevat pelloilla, aah.

      Poista
  5. Mukavasti kirjoitit ja kuvasit vastauksesi. Olit muuten usein mielessäni pistäytyessämme Kreetalla reilu viikko sitten. Siellä näin ja kuvasinkin unikkoja ja noita samoja korkeita ruokoja, joiden nimeä en muista. Potkiskelin punaista multaa ja ajattelin, että Kreeta on kyllä irronnut palanen Afrikkaa. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja sadan miljoonan vuoden päästä mekin olemme jo liimautuneet Eurooppaan, hyvästi Välimeri, ainakin Tieteen kuvalehden videon mukaan. Kreetan kasvillisuus muistuttaa paljon täkäläistä, ja luonto muutenkin, mutta niin taitavat kaikki Välimeren rannat olla toistensa näköisiä maisemallisesti. Potkittiin varmaan punamultaa samaan aikaan :)

      Poista
  6. Kivoja vastauksia sinulla.
    Mitä varkauteen tulee, en kyllä minäkään varasta mitään tieten tahtoen. Minä hullu olen nuorena opiskelijana Ruotsissa töissä ollessani varastanut jostain ravintolasta suolasirottimen pöydältä. Sekin vain sen takia, kun "kaikki muutkin" niin tekivät. Ja kun katson kaappiini, on minulla vieläkin pyyheliina, jossa lukee Stockholms stad! Ne ovat muistini mukaan ainoat varastamani asiat.
    Hävettää nuokin varkaudet, varsinkin, kun tyttäreni oli vuosikausia ravintolassa töissä, ja kertoi, miten paljon hankaluutta siitä on, kun ihmiset vievät laseja, sirottimia, tuhkakuppeja, kukkavaaseja, teepusseja, kaikkea mikä irti lähtee.

    Mutta en minä silti tullut vieneeksi kauppaan, kun vuosia sitten kaupasta tultuani havaitsin kotona, että kaupan kassalla oli kassiini tipahtanut takanani olleesta tupakkatelineestä piipunkrasseja. En minä niillä mitään tehnytkään, varmaan lojuvat vieläkin jossain laatikon pohjalla. Voi meitä ihmisiä :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitäpä ei nuorena olisi kokeillut. Piipunrassit kelpaa kyllä askarteluun vieläkin :) Ravintoloista ja hoteilleista häviää niin paljon tavaraa matkamuistoiksi, puhumattakaan kapakoissa rikotuista, että varmaan hävikki on jo laskettu hintaan, eihän se tietty mitään silti oikeuta. Ei sitä tule ajatelleeksi aikuinenkaan ennen kuin itse on sellaisessa paikassa töissä.

      Poista
  7. Mukava lukea, pidän huumoristasi ja tavastasi kirjoittaa.
    Jäin oikein miettimään, mitä olen varastanut. Äkkiseltään ei tullut mitään mieleen. Niinhän se on, että ihminen usein (haluaa) unohtaa ne pämiellyttävät ja ei niin mairittelevat itseen kohdistuvat asiat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Arleena. Olen taipuvainen uskomaan ettet sinä ole koskaan vienyt mitään keneltäkään, varmasti olit järkevä jo lapsena, sellaisen kuvan olen sinusta saanut :)

      Poista
  8. NÄitä paljastuksia on aina niin mielenkiintoista lukea;nytkin oppi taas sinusta jotain lisää:) Me muuten nukutaan yhtä paljon;D
    Olen ollut omppuvarkaissa varhaisteininä ja vähän myöhemmin appelsiinivarkaissa....
    Upeat nuo kuvasi unikkopelloilta. Meillä ne kuihtuivat pois ja aikoja sitten...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Appelsiiniviljelmillä olisikin helppo käydä nyhtämässä muutama makupala.. meillä on omat puut ja varkaat ovat varmaan vieneet enemmän kuin mitä itse olen nuoruudessani vienyt omenoita, puntit tasan kai sitten :)
      Meillä vasta on unikot parhaimmillaan, jännä miten teillä on kesä niin paljon edellä. Piti oikein tarkastaa kartasta ja kyllä te tosiaan olette meitä etelämpänä enemmän kuin olisin uskonutkaan.

      Poista
  9. Upean näköinen unikko. Yksikin riittää totta vie, ja näyttää paremmalta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, yksikin riittää kaunistamaan, mutta on se punainen unikkomerikin kyllä hieno paikan päällä katsellen.

      Poista
  10. Nyt luettuani tämän tajuan, että olen koko elämäni kävelehtinyt. Rehellisyys onkin toinen juttu. Sitä aion käsitellä kun vastaan blogivarastossa odottavaan 11 kysymykseen..
    Sitä ennen ihailen unikkopeltoasi..

    VastaaPoista
  11. Kun voi juosta tai juoksennella niin miksei voisi myös kävellä tai kävelehtiä :) Jälkimmäistä minäkin enemmän harrastan.
    Ai sinullakin on näitä varastossa, odotan mielenkiinnolla.

    VastaaPoista
  12. Nuo unikot ovat kyllä ihania! Ja vautsi, mikä taituri Juan on! Siis oikeastiko se itse häntänsä solmuun laittaa? Tina ui jalkapohjaa, kuten tyttäremme pieni urhea mopsimmekin eläessään ui. Kerran sille tuli niin kiire "pelastamaan" perheensä uimareita, että suikkasi pää edellä laiturilta veteen ja ui koiraa, kun ei saanut vauhtiaan topattua. Oli se kuin uitettu koira sen jälkeen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No eihän Juan nyt varsinaista solmua osaa tehdä, mutta se kiertää häntänsä tuollaiseen hassuun ympyrään, joka sitten näyttää aivan solmulta. Tina pelkää syviä paikkoja, on se kerran pudonnut ja osasi kyllä uida, mutta ei se vapaaehtoisesti mene jos ei jalat uletu pohjaan. Hassuja epeleitähän nuo koirat on.

      Poista
  13. Ai, ai, miten mukavasti tarinoit paljastaen monta uutta seikkaa itsestäsi. Unikkopeltosi ja viidakkosi ovat hurmaavat.
    Mitä varastamiseen tulee, niin olen kyllä. Joskus VR:n junasta lattialle pudonnee kyltin, joss luki, että wc:n saa vetää vain junan liikkeellä ollessa, tai jotain. Kauan se oli omsaa veskissä muistuttamassa rumasta teosta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo olisikin hauska kyltti mökin puuceessä :D

      Poista
  14. Ihan kuin tirkistelisi toisen sanoihin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja vielä luvalla. Mahtoiko levitettyihin sanoihin jäädä edes rakoja joihin tirkistellä vähän enemmän.

      Poista
  15. Hei Sirokko, kirjoitat ihanan elävästi ja valokuvaat luovasti!

    Törmäsin blogiisi hiljattain ihan muita juttuja etsiessäni ja olen siitä lähtien käynyt lukujanooni kurkkaamassa mahdollisia uusia postauksiasi. En tiedä Algeriasta tai pohjois-Afrikasta yhtään/paljon mitään, joten alan kahlata vanhaa blogiasi jotain maastasi oppiakseni. Toivottavasti pidät sen julkisena vielä pitkään, sillä lukemiseeni saattaa vierähtää tovi.

    Vastaan kysymykseesi, vaikka en itse enää bloggaa. Ystävättären kanssa sunnuntai-iltapäivälasillisilla taannoin unohdimme maksaa terassioluet. Omaatuntoani kaiversi sen verran, että palasin seuraavana päivänä maksamaan viiden euron velkamme. Ravintoloitsija ei ollut uskoa korviaan, että Madame oli tullut maksamaan, sillä kukaan ei kuulemma enää toimi niin. En siis varasta, mitä nyt työpaikan palavereista on joskus saattanut jäädä käsilaukkuun kotikäyttöön päätynyt kynä.

    Terveiset Brysselin kevätsateista!

    VastaaPoista
  16. Kiitos Tiuku ja tervetuloa mukaan, kyllä täällä saa kommentoida vaikkei bloggaisikaan. Harmi kun sieltä edellisestä blogista hävisi ne kuvat, ajattelin kyllä niitä laittaa takas mutta enipä ole intoa riittänyt ja monet kuvat olen jo hävittänytkin, jotenkin vielä keskeneräinen se vuodatus muutenkin.
    Heh, olisin halunnut nähdä sen ravintoloitsijan ilmeen kun tyrkytät rahaa :) Ei varmaan enää kukaan sitä tee, ainakaan noin pienestä summasta, sen uskon. Tosin minä olen monta kertaa hukannut rahapussini jopa kansainväliselle lentokentälle ja aina olen sen saanut takaisin sisuksineen päivineen. Että kyllä pitää vielä uskoa ihmisten rehellisyyteenkin. Paitsi täällä kerran varkaat veivät rahat mutta palauttivat sentään lompsan papereineen postilaukkuun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos itsellesi! Kuvat olisivat kivoja, mutta nautin vanhan blogisi luvusta täysillä ilman niitäkin. Sen lukeminen aikojen alusta on vain hieman hankalaa: vuodatuksessa navigointi onnistuu hyvin alenevassa järjestyksessä uusimmasta vanhempaan, mutta ei valitettavasti toisin päin. Siinä olisi vuodatus.netin blogipohjan tekijälle lisäkehitettävää.

      Poista
    2. Aikajärjestys muuten taitaa olla kaikissa blogipohjissa ongelmana, olen huomannut itsekin kun olen joitain blogeja selannut myöhässä, hankalaa on kelata aina ensin loppuun, olenkin selannut kuukausittain. Onneksi ei ole kysesssä mitkään varsinaiset jatkosarjat :)

      Poista
  17. Ihania kuvia. Erilaisia. Kiva lukea tunnustuksiasi, penkkiurheilija! Olen samaa mieltä unikoista. Voi kun täälläkin kasvaisi niin, että saisi käydä poimimassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika laiska penkkiurheilijakin.. Eikö siellä kasva unikoita, varmasti sentään puutarhoissa.. ehkä..

      Poista
  18. aito ja mielenkiintoinen kertomus.. enempää ei julkisuuteen tarvitse kertoakaan.. ihania valokuvia niin kesäisen reheviä, ne ovat kai jostain etelästä, eihän meillä vielä noin kesä ola.. unikot on kauniita, helakan punainen väri liehuu ilmassa iloisesti

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä Afrikan pohjoisrannalla kuvailen ja kirjoittelen. Unikot on lempikukkiani, niin tulisen herkkiä :)

      Poista
  19. Olipa mielenkiintoista luettavaa. Taidolla ja huumorilla rakennettu kokonaisuus. Ilo lukea.

    Elämä tosiaan kuljettaa, eikä kannata suunnitella. Nyt taas kerran opin minäkin sen. Tyttärentyttären onnettomuus ja siihen liittyvät ulkopuoliset tahot saivat minut kiireesti poistamaan kaiken, minkä kautta häneen olisi saatu yhteys. Siksi facebook ja blogit lähtivät liukkaasti. Kaikki eivät ehtineet lukea lyhyttä viestiäni, mutta olen sinne tänne jättänyt tällaisia lisäviestejä, että en nyt tahallani kadonnut enkä pakoile. Tämä oli nyt pakko tehdä, mutta enhän minä blogimaailmasta voi pois olla. Uusi maailma rakentuu tuota pikaa. Sitä helpottaa se, että tyttö on toipumassa ja mummikin jo pikkuhiljaa.
    Kiva kun löysit minut :-)
    Meillä on muuten nyt sitikka DS3 :-D

    VastaaPoista
  20. Mukavaa, että olet taas takaisin, olisinkin ihmetellyt jos kokonaan kaikkoat. Toipumisia teille kaikille, ikäviä asioita joskus tapahtuu eikä niille oikein mitään voi, mutta elämä jatkuu. Blogeissakin.
    Luulin ettei DS-sarjaa enää tehdäkän, mutta näköjään autoissakin sukupolvet vaihtuvat :) Minä olen vähän sitikkafani, rakkain autoni on meillä ollut Citroen GS, se oli sopivan pieni työnnettäväksi :D

    VastaaPoista
  21. Olipa taas hauskaa lukea tunnustuksia(kin). Sitä jää itsekin miettimään asioita, kun ne tulevat näin esille. Omenavarkaudet, myönnän. Muuten olen tiukasti kasvatettu, enkä tahallani vie mitään, mikä ei ole minun. Suorastaan välillä raivostutaa ihmisten epärehellisyys. Viimeeksi kaupassa yritin sanoa kassaneidille, että hän antaa minulle väärin takaisin, eli olisi antanut enemmän takasin kuin tavarat maksoivat! Tuhahteli vielä. Minun piti oikein piirtää paperille numerot, että hän ymmärsi. En olisi voinut tulla kotiin ja tulettaa hyvää tuuria.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näitä jää miettimään, miksi tekee niin kuin tekee. Just niin kuin tuo sinun kassajuttusi, minäkin automaattisesti korjaisin asian sen kummemmin miettimättä, siis jos huomaisin :) Jos huomaan vasta kotona niin en kyllä lähde takaisin kauppaan täällä, Suomessa voisin sen tehdäkin, siellä kun erehdykset on kassaneidin pussista pois, en silti ihan pienestä summasta sitäkään.

      Poista
  22. Kuvasi tuovat lähes aina kyprosmuistoja. Nuo ruokopolutkin olin unohtanut...

    Rehellisyys ja etiikka: Vasta viime syksynä päästessäni itse opettamaan etiikkaa opin oman lajini: Olen velvollisuuseetikko, en niinkään hyve-eetikko enkä seurauseetikko. Se tarkoittaa sitä, että en luule olevani kovin hyvä- enkä usko muidenkaan sitä eritysesti olevan. Olin luullut, että minulle tärkeintä olisivat seuraukset, mutta ei, minulle tärkeintä on olla tekemättä vastoin ohjeita... En tiedä, onko se sitten niin rehellisyyttäkään, koska vältän virheitä lähinnä siksi, että välttyisin kurjalta tunteelta, kun rikoin säännöksiä. SItä voisi pikemminkin kutsua ylikehittyneeksi itsevarjeluksi tai ylikehittyneeksi omaksitunnoksi, jotka eivät kumpikaan ole hyveitä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo laittaakin miettimään. Mikä oikeastaan on hyve tai hyve-eetikko? Hyveellisiksi määriteltyjen ominaisuuksien omaksuja? Siis ympäristön ja kasvatuksen tulos. Siinä tapauksessa yksioikoisesti ajatellen hyveenä pidetty olisi aina joko seuraus tai velvollisuus.
      Maailman menoa katsellessa olen huomannut myös sen, että hyveellisyys on hyvin ohut kerros ihmisessä. Joissakin muuttuneissa olosuhteissa ihminenkin muuttuu, opitut hyveet saattavat karista pois hyvinkin nopeasti, äärimmäistapauksissa itsesuojeluvaistokin ne ohittaa. Mikä sitten on moraalisesti oikein milloinkin, hämärän rajamailla liikutaan..
      Tämä siis ihan näin perusmaalaisjärjellä ilmaistuna, en ole perehtynyt filosofiaan mitenkään, olisi kyllä pitänyt :)

      Poista
  23. Onneksi elämä ei ole teoriaa ... ja onneksi siitä selviää elämällä :) JÄlkeenpäin voi joitan harmitella, mutta sitä harmitteluakin pitäisi annostella varovasti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, teoriat tuleekin mieleen yleensä vasta jälkikäteen kun on jo hetki ehditty elää ohi, minä olenkin aika etevä tällaisessa harmittelevaisessa 'jälkiviisaudessa' vaikka yritänkin päästä siitä eroon. :)

      Poista